Moni meistä kantaa mukanaan toivomusta siitä, että voisi löytää elämäänsä uusia ihmissuhteita. Pohdinnat voivat olla vaikkapa seuraavanlaisia:
Mistä voisin löytää ihmisiä? Pohdi:
- Mistä olen itse kiinnostunut?
- Voisiko erilaisen harrastamisen tai vaikkapa vapaaehtoistoiminnan kautta löytyä uusia tuttavuuksia? Entä vertaisryhmistä tai verkon tai somen keskustelualustoilta.
- Minkälaisissa tilanteissa ja tilaisuuksissa voin olla oma itseni? Rohkenisinko mennä johonkin tapahtumaan, vaikka se jännittääkin.
Entä jos jotain meneekin pieleen? Entä jos kukaan ei kiinnostukaan minusta tai koen oloni ulkopuoliseksi?
- Uusiin tilanteisiin asettuminen ja mahdollisuus torjutuksi tulemisesta voi tuntua todella pelottavalta.
- Riskin ottaminen voi kuitenkin tarjota kokemuksen rohkaistumisesta, ja muihinkin tapahtumiin meneminen helpottuu. Tutustuminen tapahtuu pikkuhiljaa. Anna aikaa itsellesi ja muille.
- Voin kuitenkin olla ylpeä itsestäni, että menin uuteen tilanteeseen ja olin muiden ihmisten joukossa!
Mikä on parasta, mitä voisi tapahtua?
- Tutustut uuteen ihmiseen, joka pitää sinusta juuri sellaisena kuin sinä olet.
Uusien läheisten ihmisten löytämistä käsitellään verkkoluennolla Kun pettyy perheeseen. Luentotallenteen löydät 29.6. asti Tapahtumat-sivultamme.
***
Sateenkaari-ihmisten perhesuhdekeskus jakaa tämän vuoden aikana helposti lähestyttävää tietoa ystävyys-, perhe- ja rakkaussuhteista ja niiden vahvistamisesta. Lyhyet tekstit löytyvät verkkosivujen Ajankohtaista -osiosta ja Instagram-tililtä @sateenkaarisuhteet.