Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Suhdetuokio Turussa: Ristiriidat suhteissa

10.5. 17:30 - 20:30

MUUTOS 9.5.2024: Suhdetuokio peruttu vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Seuraava Suhdetuokio tulossa Turkuun Turku Pride -viikolla! Lämpimästi tervetuloa!

Ristiriidat ovat osa elämää. Erilaiset ihmiset eivät voi tahtoa samaa asiaa, samalla tavalla ja samaan aikaan. Siitä syntyy ristiriitoja.​ Taito käsitellä hankalia tilanteita ja erimielisyyksiä rakentavasti on yksi tärkeä suhdetaito.​ Ja ristiriitojen käsittelytaitoja voi onneksi harjoitella missä vaiheessa elämää vain!

Tervetuloa suhdetuokioon, jossa te pääsette yhdessä tärkeän ihmisesi kanssa tutkimaan omia tapojanne kohdata ja käsitellä ristiriitoja sekä kertomaan oivalluksistanne toisillenne. Ristiriitojen käsittelemistä ja merkitystä itselle, toiselle ja suhteelle on usein helpompaa pohtia hyvässä hengessä neutraalilla maaperällä ja sellaisena hetkenä, kun kaikki on hyvin. Tämä tuokio on sisällöltään eri kuin aiemmin Turussa pidetyt Suhdetuokiot.

Tuokio koostuu ohjaajien alustuksesta ja tehtävistä, joita tehdään itsekseen pohtien ja oman tärkeän ihmisen kanssa keskustellen. Suhteen asioista ei keskustella yhteisesti muiden osallistujien kanssa.

Tuokio on suunnattu täysi-ikäisille sateenkaari-ihmisille (sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluville) ja heidän tärkeille ihmisilleen. Tuokioon osallistutaan yhdessä ystävän, kumppanin, kumppanien, kämppiksen tai muun tärkeän ihmisen kanssa.

Työskentelyä ja yhdessäoloa ohjaavat turvallisemman tilan periaatteet (ks. alla). Tuokio on maksuton ja pitää sisällään kahvitauon.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Aika: Perjantai 10.5. klo 17.30-20.30

Paikka: Turun seudun Setan tilat, osoite: Hansa Center, Puutarhakatu 45, 2. kerros, 20100 Turku. Osallistujille lähetetään tarkemmat saapumisohjeet noin viikkoa ennen suhdetuokiota.

Esteettömyys: Pääsisäänkäynnin yhteydessä on muutama rappunen, mutta maan tasalla oleva hissi on n. 10 metriä pääsisäänkäynnistä oikealla. Klo 16 jälkeen se toimii avustettuna, joten ilmoita hissin käyttötarpeesta ilmoittautumisen yhteydessä, niin ohjaaja tulee vastaan. Aulassa olevilla hisseillä pääsee 2. kerrokseen TuSetan toimistoon. TuSetan tiloissa pääsee liikkumaan esteettömästi, mutta tiloissa ei ole esteetöntä wc:tä. Kerro huomioitavista tarpeistasi tai kysy lisää esteettömyydestä Sateenkaari-ihmisten perhesuhdekeskuksen työntekijä Sanna Metsäpuulta (yhteystiedot alla).

Järjestäjä: Sateenkaari-ihmisten perhesuhdekeskus

Ohjaajat: Tuokiota ohjaavat Sateenkaari-ihmisten perhesuhdekeskuksen kouluttamat vapaaehtoisohjaajat Elina ja Eerika.

Ilmoittautuminen: Tuokioon mahtuu rajoitetusti osallistujia, ilmoittaudu  mukaan sähköisellä ilmoittautumislomakkeella. Ilmoita mukaan itsesi sekä henkilö/t, jonka kanssa tulet yhdessä.

Lisätietoja: Lisätietoja antaa Perhesuhdekeskuksen työntekijä Sanna Metsäpuu, sanna.metsapuu@perhesuhdekeskus.fi.

Perhesuhdekeskuksen turvallisemman tilan periaatteet

On tärkeää, että jokaisella osallistujalla on mahdollisuus tuntea olonsa hyväksi ja tervetulleeksi omana itsenään. Jokainen on vastuussa turvallisemman tilan luomisesta toisille. Siksi meillä on yhteiset periaatteet, joita noudatetaan aina, kun toimimme yhdessä.

Toimi sensitiivisesti.

Ihmisiä, perheitä ja suhteita on monenlaisia. Älä oleta toisen osallistujan tai hänen perheenjäsentensä sukupuolta ulkonäön tai nimen perusteella. Älä tee oletuksia tai yleistyksiä toisten seksuaalisesta suuntautumisesta, perhe- tai rakkaussuhteista, vanhemmuudesta, kehoista tai taustasta. Kunnioita jokaisen itsemäärittely- ja määrittelemättömyysoikeutta eli oikeutta päättää ja kertoa itse, kuka ja millainen on.

Ole luottamuksen arvoinen.

Kaikki, mitä tapaamisen aikana kerrotaan toisille, on ehdottoman luottamuksellista. Myös se on luottamuksellista, keitä on tavannut kurssilla. Ethän ota tai julkaise kuvia ilman kaikkien kuvassa olevien lupaa.

Kuuntele.

Anna kaikille tasapuolinen mahdollisuus päästä ääneen tai halutessaan pitäytyä taustalla. Jokainen voi puhua vain omasta puolestaan. Aidosti kuuntelemalla opimme toisiltamme.

Voit osallistua omien tarpeidesi mukaan.

Voit kertoa itsellesi tärkeistä asioista juuri sen verran kuin haluat. Voit myös olla kertomatta. Muista huolehtia omasta hyvinvoinnistasi.

Kunnioita ja ole ystävällinen.

Arvosta toisia osallistujia ja heidän kokemuksiaan. Kunnioita jokaisen omia rajoja. Ethän esimerkiksi koske toiseen ilman lupaa.

Anna ja ota vastaan palautetta.

Osa on harjoitellut sensitiivistä puhe- ja toimintatapaa jo pidemmän aikaa, ja osa on matkan alussa. Tärkeintä on asenne ja halu oppia toimimaan sensitiivisesti. Jos joku käyttää sanaa, joka on loukkaava tai kuvaa tilannetta väärin, korjaa se asiallisesti. Erehdyksen tehdessäsi ota palaute vastaan, esimerkiksi: ”Anteeksi. Kiitos, kun korjasit.”

Puutu.

Emme hyväksy häirintää, rasismia ja syrjintää. Jos havaitset häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua, älä jää sivustakatsojaksi. Mene häirintää kokevan tueksi ja kerro tekijälle esimerkiksi ”Tuo, mitä teit, ei ole ok.” Jos et voi puuttua tilanteeseen itse, kerro tapahtuneesta välittömästi ohjaajille.

Emme hyväksy rasismia, häirintää tai syrjintää minkään henkilön ominaisuuden tai taustan perusteella kuten sukupuoli, kehon piirteet, ikä, alkuperä, kansalaisuus, kieli, uskonto tai uskonnottomuus, vakaumus, mielipide, poliittinen toiminta, ammattiyhdistystoiminta, perhesuhteet, terveydentila, vammaisuus, seksuaalinen suuntautuminen tai muu henkilöön liittyvä syy.

Jos koet tai havaitset häirintää, syrjintää tai epäasiallista käytöstä, kerro asiasta ohjaajille. Jos haluat kertoa asiasta vasta jälkikäteen tai keskustella näistä ohjeista, ota yhteyttä Perhesuhdekeskuksen työntekijään Sanna Metsäpuuhun.

Tiedot

Päivämäärä:
10.5.
Aika:
17:30 - 20:30
Tapahtumaluokka:
Tapahtuma tagia:
, , , , , ,

Järjestäjä

Sateenkaari-ihmisten perhesuhdekeskus

Tapahtumapaikka

Turun seudun Setan toimitilat
Puutarhakatu 45
Turku, 20100
+ Google Map