Puolisoille ja ex-puolisoille
Silloin kun puoliso pohtii sukupuoli- identiteettiään tai seksuaalista suuntautumistaan tai kertoo siitä, se vaikuttaa yleensä valtavasti myös toisen puolison elämään. Sateenkaari-ihmisen puoliso joutuu joskus kyseenalaistamaan koko rakkaussuhteensa ja perhe-elämänsä. Mieleen voi tulla kysymyksiä: Onko tämä kaikki ollut valhetta? Kuka minä sitten olen tai mikä on minun identiteettini? Kuinka meidän nyt käy?
Sateenkaareva puoliso on usein pohtinut jo pitkään omaa sukupuoli-identiteettiään tai seksuaalista suuntautumistaan ennen siitä kertomista. Puolisolle tämä kaikki saattaa tulla yllätyksenä. Joku on taas saattanut arvella puolisonsa sateenkaarevuutta jo pitkäänkin, mutta ei ole halunnut tai uskaltanut ottaa asiaa puheeksi. Joku on ehkä kysellytkin asiasta, mutta sateenkaareva puoliso ei ole ollut vielä valmis kertomaan. Sateenkaarevuuden tullessa ilmi puolisot ovat yleensä aivan eri tilanteissa. Puolisosta voi joskus tuntua, että häntä hoputetaan tai painostetaan hyväksymään sateenkaarevan puolison seksuaalinen suuntautuminen tai sukupuoli-identiteetti liian nopeasti. Kuitenkin kyseessä on asia, joka vaatii aikaa ja lupaa pohtia asiaa rauhassa.
Jollekin on tärkeää puhua asiasta, toinen taas vaikenee. Joku haluaa käsitellä asiaa ensin itsekseen, ennen kuin hän on valmis puhumaan asiasta muiden kanssa. Joku taas alkaa etsiä heti tietoa tai tukea tilanteeseen. Kaikkien uuteen tilanteeseen liittyvien tunteiden tulee olla sallittuja, eikä ristiriidoilta voida aina välttyä. Omien tunteiden kieltäminen aiheuttaa yleensä enemmän pahaa oloa. Tunteet olisi kuitenkin hyvä ilmaista niin, ettei satuta tai loukkaa puolisoaan.
Osa löytää tässä uudessa tilanteessa erilaisia ratkaisuja jatkaa yhteiselämää, osa päättää erota. Matka on kuitenkin usein pitkä, ja tunteet ja ajatukset vaihtelevat. Ammattilaisen apu on usein tarpeellista. Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksesta saat tukea, jos puolisosi pohtii omaa sukupuoltaan tai kuuluu sukupuolivähemmistöön. Sateenkaari-ihmisten perhesuhdekeskus tarjoaa tukea, jos puolisosi pohtii seksuaalista suuntautumistaan tai kuuluu seksuaalivähemmistöön. Jos et ole varma, mihin puolisosi pohdinta liittyy, voit hyvin olla yhteydessä kumpaan vain tahoon. Näiden lisäksi esimerkiksi kirkon perheneuvonta ja Sinuiksi-palvelu auttavat valtakunnallisesti.
Voit jättää sanallisen palautteen täällä.